lauantai 15. marraskuuta 2014

Metalliteknologia: Alumiinin taivutustyö



ITÄMAAN TIETÄJIEN LAHJALIPAS

Selaillessani jouluisia  askartelulehtiä, näin siellä pahvista taiteltavan Itämaan tietäjien pienen lahjalippaan. Päätin tehdä alumiinisen lippaan jouluasetelmaa varten. Lehden pahvilipas oli kovin pieni, joten suurensin lippaan kaavan kaksinkertaisiksi

 Piirsin lippaan ääriviivat terävällä metallipuikolla alumiinilevyyn (suorat viivat viivottimella).
 
 


Vaikka alumiini onkin melko pehmeää  materiaalia, levyn leikkaaminen jäykillä peltisaksilla varsinkin kulmissa oli tarkkaa puuhaa.









Leikkaamisen jälkeen tasoitin  reunat ensin viilalla ja sitten vielä teräsvillalla. Näin reunoihin ei jäänyt teräviä kohtia, joihin voisi vahingoittaa itsensä.


Aloitin alumiinin taivuttamisen rasian muotoon levyn pitkiltä sivuilta.





Taivutustyön edetessä käytin apuna oikean kokoisiksi sahattuja puupalasia, jotka estivät jo taivutettujen reunojen vääntymisen.




Porasin lippaan ylänurkkiin poralla reiät popniittejä varten. Niittien kiinnittäminen oli helppoa ja nopeaa.


 
 Lippaan sivuista tuli siistit.
Lippaan kanteen sain kaarevuutta muotoilemalla sitä kumipäisellä vasaralla kaarevaa pintaa vasten

Nyt Itämaan tietäjien lahjalipas on valmis, vain kulta puuttuu sisältä.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti