torstai 23. lokakuuta 2014

KäPOP2 KSP2 TEKNINEN TYÖ Metalliteknologia

KORUTYÖT

Ketjun valmistaminen

Olimme perjantaina 3.10.2014 Kouluelektroniikan korupajassa tutustumassa hopea- tai tompakkilangasta tehdyn ketjun valmistamiseen.

 
 
 
 
 
 


Olen opiskellut hopeakorujen tekemistä kansalaisopistossa jo  monella kurssilla, joten ketjun tekeminen on minulle ennestään tuttua. Erilaisia hopeaketjuja on kertynyt korurasiaani jo useita.
Kuvassa on Perinneketju, mukaeltu Tynnyri, Käärmeketju ja Verkko.


Tällä kertaa päätin yhdistellä Kiinanmatkaltani tuomia helmiä hopealankalenkkeihin.

Ensin tein helmielementit eli muotoilin silmukat helmen molempiin päihin pyöröpihtien avulla 0,7 mm hopealangasta.

Tein rannekoruuni seitsemän tällaista helmielementtiä.

Tarvitsin työhöni myös hopealenkkejä, joten kierteytin hopealangan ja sahasin sen lenkeiksi. Tein tämän 1mm hopealangasta.
Tein hopealenkeistä Oili -nimistä ketjua, jossa lenkkejä asetetaan sisäkkäin. Valmistin ketjun ensin ilman helmiä. koska helmiä ei voi laittaa kiillotusrumpuun eli myllyyn.  Jätin ketjun myllytettäväksi. Myllytyksessä hopealangasta tuli kiiltävää ja terävät särmät tasoittuivat.


 
Myllytyksen jälkeen lenkkejä piti aukaista, jotta helmet saatiin lisättyä lenkkien väliin.

 
 Lopuksi laitoin vielä lukon paikoilleen ja kaunis rannekoruni oli valmis.





Kuparin pakotus / foldforming

Korupajassa oli esillä hienoja kaulakoruja. Päätin tehdä ranneketjuuni sopivan kaulakorun pakottamalla hopeaa.


 
 
Löin hopealevystä prikkaleikkurin avulla sopivan kokoisen hopeapyörylän.
Hopeapyörylän keskelle tein aukon helmielementtiä varten. Ketjun ja helmielementin kiinnittämiseksi koruun porasin prikkaan pienet reiät.
Kultasepän vasaralla aloin pakottamaan hopeaa haluamaani muotoon.



 
Kun hopeaprikka oli pakotettu muotonsa, hioin sen reunat tasaisella viilalla. Tässä vaiheessa työ laitettiin kiillotusrumpuun eli myllytettiin.
Olin tehnyt hopealenkit ja  helmielementin valmiiksi rannekorua tehdessäni , joten nyt piti vain yhdistää osaset toisiinsa.

 


Jotta korusettini olisi täydellinen, päätin tehdä myös helmikorvakorut. Niissä on käytetty samoja helmiä ja Oili -ketjun lenkkejä kuin rannekorussakin.

Näin hieno valmistamastani korusarjasta tuli. Korut näyttävät erilaisilta eriväristä taustaa vasten.
Olin tyytyväinen työhöni. Voisi melkein luulla, että hopeakoruni ovat kultasepänliikkeestä ostettuja.


















Emalointi

Emalointi oli yksinkertaista ja nopeaa hopeakorujen tekemiseen verrattuna.

Kupari tai alumiiniaihion päälle ripotellaan emalointijauhetta. Samanvärisiä jauheita kannattaa ripotella oman paperin päällä, jotta paperille varisseet jauheet voidaan kaataa takaisin purkkeihin.
Koru siirretään lastan avulla lieden päällä olevan levyn päälle. Kun emalointijauhe on sulanut korun pintaan, otetaan koru varovasti liedeltä pois.



 Värejä yhdistelemällä saa tehtyä nopeasti näyttävän näköisiä koruja. Koira ja tennismaila on tehty käyttämällä valmiita kuparimuotoja, ympyrämuodot on kuparilevystä itse tehtyjä (näihin on pitänyt porata reiät kaulanauhaa varten ennen emalointia).
Musta-lilaan koruun on ennen emalointia lyöty kuppi punsselisetin avulla.







 Koruun voi laittaa ohuen metalliketjun tai nahkanauhan.

Emalointi on kaikkiaan mukavaa puuhaa. Vähällä vaivalla saa näyttävän näköisiä koruja. Sopii hyvin koulukäsityöhön (itselle, äitienpäivälahjaksi).  Kuuman lieden kanssa on muistettava olla tarkkana, ettei tule palovammoja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti